Toveri Japanissa

Olipa Toveri joka piipahti työn ohessa maapallon toisella puolella, Iskikawan prefektuurissa ja siellä Kanazawan pienessä (n.500.000 asukasta) kaupungissa.

Kävin siis Japanissa viikon työmatkalla ja jo etukäteen vähän pohdin mitä maalla olisi tarjota pienpanimoiden suhteen, Japanistahan ei paljon oluista kuulu tänne päin.

Kanazawassa oli jo etukäteen katsottuna Oriental brewingin pienpanimo jota mieleni teki käydä testaamassa, mutta ikävä kyllä kaupungin kartan epäselvyydet, sijainti hotellista ja vähäinen vapaa-aika tekivät vierailusta mahdotonta. Parhaimmillaan pääsin Oriental brewingistä 20 metrin päähän kun viimeisenä päivänä turistikierroksen päätteeksi näin panimon ja sitten pitikin nousta taksiin jotta ehtii Osakan junaan.

Pienpanimovierailu meni siis mönkään, mutta onneksi löysin paikallisesta kaupasta kolmen Kanazawalaisen pienpanimo-oluen paketin, jonka mukanani toin suomeen. Kanazawa Hyakymangoku Beer käsittää kolme tölkkiä olutta, jotka makunsa mukaan (tämä toveri ei saanut selvää mitä tölkissä lukee) ovat: Pale lager, Pale ale ja Stout.

joonajapani2

Vasemmalta oikealle: Pale lager, Pale ale ja Stout

Mikään näistä kolmesta oluesta ei niin eronnut geneerisestä tyylistään että niistä olisi pitkälti kannattanut kertoa, mutta pale ale oli raikas ja runsaasti humaloitu ale, pale lager maistui pitkälti Stadin panimon american lagerilta ja Stoutti oli suhteellisen mitäänsanomaton paahteinen olut jossa lievästi maistui mallas.

Pientä pettymystä oli havaittavissa muista tovereista jotka tuliaisoluita maistoivat, mutta on pidettävä mielessä että Japani ei itsessään ole erityisen tunnettu olutmaa. Maistoin kyllä paikan päällä lähes kaikkia kaupasta löytyviä peruslagereita (oli kiriniä, Asahia ja Umamiolutta) vain todetakseni että eivät paikalliset oluet kovin eroa pohjoismaalaisista nelosoluista (paikallinen alkoholiprosentti meni pitkälti 5,6% paikkeilla). Tarjolla oli toki sakella höystettyjä ”olutmixejä” mutta nämä jääköön huomioon ottamatta ja pienpanimoiden oluet loistivat poissaolollaan.

joonajapani1

Erikoisimpia löytöjä kaupasta: Umamin makuinen olut

Voisin tiivistää Kanazawan olutkulttuurin olevan perusoluiltaan pitkälti Eurooppalaisella tasolla, mutta pienpanimot odottavat vielä läpimurtoaan nousevan auringon maassa.

-Joona

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *