Kotiolutta Hollannista!

Yhteisen tuttavan ja kotiolutharrastuksen kautta meille aukesi mahdollisuus vaihtokauppaan Keski-Eurooppaan asti. Tovereiden kotipanimolta lähti matkaan IPA, sekä pullo Häjy-Cossun Imperial stouttia. Vastineeksi saimme pullot Grand Cruta ja brown alea.

Brown Ale & Grand Cru

Oluet lepäsivät matkustuksensa jälkeen hyvän tovin jääkaapissa, kunnes tuli aika korkata ne. Molemmat sihahtivat auki sen verran vihaisesti, että harjaantunut kotiolutrefleksi ohjasi pullot yhdellä liikkeellä vikkelästi tiskialtaan päälle, ja hyvä niin. Molemmat kuohuivat yli, eivät onneksi hirveän pahasti.

Grand Cru oli samean punainen olut. Tuoksuteltuamme tätä, huomasimme samankaltaisen voimakkaan marsipaanisen hajun, joka oli myös mukana yhdessä kontaminoituneessa bitterissämme. Varovainen maistaminen vahvisti epäilymme: valitettavasti olut oli päässyt pilaantumaan.

Brown ale puolestaan kokosi päälleen erittäin kauniin, kermaisen ja pitkäkestoisen vaahdon ja vaikutti kaikin puolin turvallisemmalta juomalta. Väriltään olut oli tummanruskea, vuotaen hieman punaista valoa läpi. Tuoksultaan tämä oli maltainen ja hieman kahvinen. Maku jatkoi samaa linjaa maltaan makeudella, sekä moccamaisella sivumaulla. Havaittavissa oli myös aavistuksen verran savuista aromia. Suutuntumaltaan olut oli oikein pehmeä ja kermainen.

Brown alea joisi mielellään tuopillisenkin – tämä oli ihan jees!

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

About Oluttoverit

   
Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *