Brauerei Heller – Schlenkerla Fastenbier, tynnyrituoreena @Kitty’s

Fastenbier 5,5% ja oluen tapitusta

Brauerei Hellerin Schlenkerla Fastenbieriä oli tänään tarjolla valituissa HOK oluthuoneissa ja panimon 6. sukupolven omistaja, Matthias Trum, oli vielä tapittamassa olutta. Löysin tieni keskustan Kitty’siin, jossa oli viiden aikoihin jo hiukan jonoa täyden oluttynnyrin vieressä. Matthias piti lyhyen esitelmän oluesta ja panimostaan, jonka jälkeen olutta alkoi virrata nopeaan tahtiin.

Brauerei Heller mainostaa itseään ”olutmaailman dinosaurukseksi”, sillä se on ainoita panimoita maailmassa, joka vielä mallastaa viljansa perinteisin menetelmin, jolla panimolle tunnusomainen savuaromi saavutetaan. Fastenbier aka Lentbier on perinteisesti pääsiäisen paastonaikaa varten pantu ”nestemäinen leipä”, jolla korvattiin kiinteä ruoka. Olut on viime vuosina siirtynyt myös pulloihin, mutta aiemmin sitä sai vain Schlenkerlan panimonbaarista paastonaikaan.

Tuopissa olut näyttää samealta ja tumman mahonkiselta. Pinnalle on muodostunut täyteläinen ja luonnonvaalea vaahto, josta jää jäljelle kermainen pitsi. Tuoksussa savuisuuden ohella on karamellisuutta, rusinaa/taatelia ja humalista tulevaa sitruksista raikkautta. Kuvittelisi, että Fastbierissä olisi enemmän prosentteja kuin 5,5%, sillä olut tuoksuu hyvin raskaalta.

Olut maistuu erittäin maukkaalle. Oluen tuoksussa kuvailtujen aromien lisäksi oluessa maistuu myös pieni metallinen sivumaku. Olut ei tunnu ihan yhtä savuiselta kuin muut maistamani panimon oluet, joka johtuu siitä, että Fastbierissä on käytetty myös savustamatonta mallasta. Suutuntumaltaan olut on yksi täyteläisimpiä ja pehmeimpiä, joita olen maistanut. Hiilihappoja ei ole paljoa, mutta olut onnistuu silti olemaan hyvin raikas ja helposti juotava. Humalien katkeruus ja makea leipäisyys ovat pääosassa jälkimaussa, joka myös lämmittää mukavasti.

Matthias Trum neuvoi Kitty’sissä, että heidän savuoluensa on tottumiskysymys: yleensä olut alkaa tottumattomille olemaan hyvää kolmannella tuopilla. Itselläni jo ensimmäinen tuoppi toimi! Jos jotain tämän nestemäisen lounaan kanssa haluaisit vielä syödä, suosittelisin jotain kevyttä, sillä olut on aika raskas.


Ulkonäkö: 8/10

Tuoksu: 16/20

Maku: 16/20

Suutuntuma: 9/10

Kokonaisuus: 35/40

Yhteispisteet: 84/100

Jonottamisen arvoista ehdottomasti.


 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *