Tovereiden jouluolutkalenteri 2018

Kuvittelin jo vuosi sitten, etten enää löydä tarpeeksi uusia oluita saadaksemme kalenterin kasaan toista kertaa. Tässä sitä kuitenkin ollaan, kolmannessa jouluolutkalenterissa, eikä kaikkia uutuuksia edes mahdu listalle! Lisäksi alkoholilain muutos on aiheuttanut hiukan muutoksia osassa jo maistetuista jouluoluista. Tuntuu siltä, että tänä vuonna panimot ovat laittaneet rahansa likoon etenkin kevyempien talviporttereiden sarjassa. Henkilökohtaisesti kevytportterit ovat usein pettymyksiä, mutta ehkäpä joukosta muutama helmikin erottuu! Me oluttoverit toivotamme rauhallista ja maukasta joulunodotusta kaikille!

Edellisvuosien listat: 2016, 2017

Lisäksi tänä vuonna testasin uudelleen kahta olutta, jotka eivät olleet lunastaneet odotuksiani aiempina vuosina. Nyt, kun alkoholilaki on muuttunut ja aikaa on vähän kulunut, huomaan myös oman makuni hiukan kehittyneen. Juonipaljastuksena täytyy kuitenkin sanoa, etteivät oluet nousseet tänä vuonna paljon korkeammalle. Kyseessä ovat siis Malmgårdin Jouluolut sekä Beer Huntersin Mufloni Huurupukki.

Tämän vuoden kalenterinjatkeet:

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *