Mustan Virran Panimo – Viima

  Viime vuonna Mustan Virran Santa Olaf oli yksi suosikkitalvioluistani maitokaupan hyllyiltä. Tänä vuonna onkin sitten Viima, kevyt sesonkiportteri, maistossa. Jo toisen vuoden putkeen olen positiivisesti yllättynyt. Lasissa Viima on hyvin tumma ja kirkas, mutta ei mahdottoman paksu. Hiilihappoja vaikuttaa olevan kiitettävästi, vaikkakaan vaahto ei ole kovin suurta tai säilyvää. … Lue

Ridgeway Brewery – Reindeer Droppings

Yhdysvaltojen markkinoita varten pantu, mutta valikoituihin Euroopan maihin myyntiin päätynyt english amber ale. Mallaspohjaan kuuluu ohran lisäksi vehnää, kauraa, ruista ja sokeria. Lyhyen valkoisen alle muodostuu lasissa erittäin kirjas ja pihkaisen välinen olut, jossa on välttävästi hiilihappoja. Makea karamelli tulee ensimmäisinä sieraimiin olutta tuoksutellessa, mutta poronjätöksestä löytyy myös sitruksista katkeruutta … Lue

Ruosniemen Panimo – Jouluapulainen

Ruosniemen panimon jouluolut on tänä vuonna Jouluapulainen, joka on appelsiininkuorella ja neilikalla maustettu pale ale. Olut on hiukan samea, pihkaisen sävyinen, jonka pinnalle lyhyt valkoinen vaahto. Neilikka pompsahtaa voimakkaiten oluen tuoksussa. Taustalla on myös mausteista sitruksisuutta, mutta neilikka on turhan läsnä ja peittää paljon alleen. Maultaan Jouluapulainen ei ole kovin … Lue

Tovereiden jouluolutkalenteri 2018

Kuvittelin jo vuosi sitten, ettemme löytäisi tarpeeksi uusia oluita saadaksemme kalenterin kasaan toista kertaa. Tässä sitä kuitenkin ollaan, kolmannessa jouluolutkalenterissa, eikä kaikkia uutuuksia edes mahdu listalle! Lisäksi alkoholilain muutos on aiheuttanut hiukan muutoksia osassa jo maistetuista jouluoluista. Tuntuu siltä, että tänä vuonna panimot ovat laittaneet rahansa likoon etenkin kevyempien talviporttereiden … Lue

Nokian Panimo – Keisari Talviolut

Nokian uusi Keisari Talvioluen resepti pohjautuu heidän vanhaan Året Runt-olueeseensa. Tämä itsessään huolestutti minua olutta maistellessa, sillä kyseinen Keisari -tuoteryhmän jäsen on ollut mielestäni niistä huonoin. Lasissa Talviolut on hyvin tumma, mutta kirkas ja lyhyellä, lähes olemattomalla, vaaleanruskealla vaahdolla. Hiilihapot tuntuvat olevat vähän vähissä. Olut näyttää tumman punaiselta valoa vasten. … Lue

Olvi – Xmas IPA

Olvin jouluteemainen Red IPA on löytynyt jo useamman vuoden kaupan hyllyiltä, mutta nyt on tullut aika maistella Xmas IPAa hiukan syvemmin. Runsaan kermaisen vaahdon alta löytyy hyvin hiilihapotettu, punertavan pihkainen olut. IPA -tyylille ominaisesti humalointi tuntuu tuoksussa eniten; sitruksinen, hiukan metallinen ja havuinen aromimaailma toimii, hiukan karamellisen mallaspohjan tukemana. Tämä … Lue

Saimaan Juomatehdas – Joulu Olutta

Saimaan Juomatehtaan Joulu Olut on aurinkoenergialla tuotettua viennalaakeria, jonka valmistuksessa  on käytetty lähiluomutuotteita. Lasissa Joulu Olut näyttää samean tumman pihkaiselta. Lyhyt vaalea vaahto muodostuu sen pinnalle, jonka ansiosta olut näyttää aika hyvältä. Pirtsakka tupakka tulee ensimmäisenä mieleen olutta haistellessa. Makeahko maltaisuuus ja maamainen jalohumala löytyvät myös taustalta. Katkera kuivuus ja … Lue

Olvi – Jouluolut

”Miedompi vaihtoehto viinanhimon villitsemille kansalaisille.” Olvin Jouluolut kaatuu lasiin tummanpunertavan pihkaisena, jonka pinnalle muodostuu hyvin runsas, vaalea ja kermainen vaahto. Olut tuoksuu pistävän raikkaalle ja happamalle, taustalla löytyy myös metallia ja ruohoista humalaa. Muiden viennalagereiden tyyliin oluessa on miellyttävää makeaa maltaisuutta, niin tuoksussa kuin maussakin, mutta ei silti yllä tarpeeksi … Lue

Erdinger – Schneeweisse

”So schmeckt der winter” Erdingerin jouluveto. Muut panimon oluet ovat mielestäni hyviä, mutta niistä puuttuu se viimeinen silaus, joka nostaisi ne aivan klassisimpien vehnäoluiden joukkoon. Lasissa Schneeweisse on samean hunajainen, hyvin hiilihappoinen ja sen pinnalle muodostuu runsaahko vaalea vaahto, josta jää pieni kerros jälkeen. Erdingerin panimolle ominainen lievä pistävyys tuntuu … Lue

Hartwall – Lahden Erikoisjoulu

Hartwallin Lahden Erikoissarja on päätynyt jo joulupöytään asti! Erikoinen Jouluolut on ulkonäöltään kirkas, hiilihappoinen ja aika tumman mahonkinen. Sen pinnalle muodostuu hyvin runsas, luonnonvaalea vaahto, joka säilyy pitkään kaadon jälkeen. Tuoksultaan olut on makean maltainen ja hiukan metallinen. Taustalla tuntuu myös keveä katkero, muttei kovin vahvasti. Lahden Erikoisjoulu on miellyttävän … Lue