Toverit

Elettiin armon vuotta 2015 – Suomen muinainen alkoholipolitiikka ja pinnan alla hiljaisina kuiskauksina kuohuva olutkulttuurin murros ajoi nuoren miesjoukon radikalisoitumaan; he alkoivat panemaan. Olutta.

Olemme kasa 90-luvun vahinkoja, oluenystäviä ja harrastuspohjalta päätimme alkaa valmistamaan olutta. Tavoitteenamme on jakaa oluen ilosanomaa, kehittyä oluiden arvioijina ja panijoina. Tie on pitkä ja olemme vasta sen alussa. Salaisena haaveenamme on kasvaa nimeksi Suomalaisessa olutskenessä ja lopulta mahdollisesti perustaa oma panimo.


Mikke

Esittely: Olen vaihtelevasti toimintaan osallistuva Oluttoveri; panemispanokseni on ollut tähän mennessä pääasiassa rahallinen. Olen ammatiltani kokki, joten minua kiinnostaa myös oluen, mäskien ja muiden hyötykäyttö ruoanlaitossa ja leipomisessa. Viime aikoina olen osallistunut panopäiviin ja oppinut paljon. Olen myös innostunut tekemään olutreseptejä, etenkin kun Grainfatherin uusi nettireseptiportaali julkaistiin! Lempioluet: Aecht Schlenkerla Fastenbier, … Lue

Joona

Esittely: Mies joka on varustettu omalaatuisella huumorilla ja mistään stressaamattomalla asenteella. Ekat kokemukseni sain laatuoluista heti 18 vuotta täytettyäni kun sain muutaman alkon oluen maistettavaksi normaalin suomalaisen lagerin kaveriksi, sitä oppi heti tajuamaan että tämähän jopa maistuu joltain! Oluen tekeminen iski heti harrastuksena ja en pitäisi mahdottomana jopa työskennellä oluen … Lue

Mikko

Esittely: Lyhyesti kuvailtuna, pidän enemmän oluen juomisesta kuin sen tekemisestä. Paremmasta oluesta kiinnostuin käytyäni pari kertaa Helsinki Beer -festivaaleilla ja Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumassa. Oluesta saikin makuelämyksen. Mukana on myös hienoista kapinahenkisyyttä Suomalaista holhoamista vastaan, ja tahdon panoksellani niin pieni kuin se onkin, vaikuttaa siihen mitä oluesta ajatellaan. Lempioluet: … Lue

Juha

Esittely: Parrakas köriläs, joka on maailmaa kohtaan katkerampi kuin bitter. Haluan kuvitella, että olen hyvällä – sarkasmin täyteisellä – huumorilla varustettu kaveri, joka harvoin jää hiljaiseksi. Tutustuttuani oluen panemiseen, yllätyin kuinka helppoa hommaa se on ja siitä, että se on myös hauskaa hommaa. Myös lopputuloksen laatu yllätti heti ensimmäisellä kerralla. … Lue